Muistan, kun nyt jo teini-ikään ehtinyt veljeni oli vasta pieni. Itse olin tuolloin teini, oli omat menot ja huvit, mutta elämässäni tärkeintä oli veljeni. Kun hänelle tuli pipi, ripottelin aina "keijupölyä" niihin, ja ne paranivat kuin itsestään. Keijupöly auttoi myös ikävään, pahaan mieleen ja muihin harmistuksiin. Sanoin aina veljelleni, että haen keijupölyä yhdestä tietystä paikasta, tietyn puun kolosta. Oli ihana seurata lapsen ilmettä, kun keijupölyn taika auttoi.

Omassa lapsuudessani lempilelujani olivat booboo-keijut. Minulla oli niitä kolme, sinitukkainen ja vihreätukkainen tyttökeiju sekä violetti poika. Sittemmin olen kirpputorilta ostanut punatukkaisen keijutytön ja oranssin pojan, mutta unohdin heidät laatikon perukoille. Eräänä päivänä kuulin pientä surinaa, luulin jo kuulevani omiani, mutta ne pienet keijuset siellä minulle juttelivat.

Keijuset sanoivat, että he voisivat oikeastikin antaa keijupölyä ripotettavaksi lasten haavoihin, ja tuoda hyvää mieltä lapsille. Mutta he eivät halua asua laatikon pohjalla! Niinpä aloitin taas yhden ikuisuusprojektin, keijujen valtakunnan. Tähän pieneen kavihuoneeseen he pääsevät muuttamaan, kunhan saan aikaiseksi sitä rakentaa. Ajan mittaan heiltä ovat kadonneet myös vaatteet ja siivet ja tuntosarvet, mutta emmeköhän me siihenkin saa muutosta aikaan.

Tästä se sitten lähtee: